Löysin netistä tälläisen ihanan pienen runon, en löytänyt tekijää mutta oli kuitenkin pakko lisätä tänne :)
Huomaatko, vauva hymyilee?
Huomaatko, valoa säteilee.
Sinutkin siihen peitetään,
päällesi tähtiä heitetään.
Pikkuisen hymy on leveä.
Kohta on mielesi keveä.
Kohta jo hymyilet itsekin,
ilon ja lohdun saat takaisin.
Jotenkin tuli niin hyvä olo tästä!
Aloin samalla miettiä äityyttä ja siihen kasvamista. Itselle oli aluksi vieras ajatus että nyt olen äiti ja todellakin on joku pieni olio jonka paras turva olen. Olen aina ihaillut sitä miten vauva tuntee äitinsä ja miten itkevä vauva rauhoittu vain ja ainostaan äidin syliin ja läsnäoloon.
Mutta olen huomannut että siihen äityyteen siis kasvaa matkan varrella, nyt minulla on se pieni joka välillä rauhoittuu vaan syliini. Jonka katsestaa huomaan täydellisen ihannoin, jolle olen tärkein asia maailmassa!
Äityys on välillä ylitsepääsemättömän rankkaa mutta kuitenki niin palkitsevaa, nautin todella uudesta arvonimestäni ÄITI <3 (vaikka ei se aina ole näin positiivisen tuntosta, esimerkiksi eilinen yksnäinen ilta miehen olessa töissä ja Salli oli yksi vinkuja. Silloin voi tuntea kuinka surkeesti hoidan hommani, oneksi ne on vaan pieniä hetkiä!:) )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti